MITEN FINNISH SMOOTH TANGO SAI ALKUNSA

Harri Antikainen – Näin Finnish Smooth Tango sai alkunsa

Se ei ollut se hetki, kun istuin omenapuun alla ja omena sattui tippumaan juuri käteeni tai se ei ollut se hetki, kun istuin kannon nokassa ja ajatus vaan tuli. Kun on kiertänyt maailmaa hetken ja havainnoinut ympäristöään, se on näkynyt selkeänä, että tanssi yhdistää, paritanssi yhdistää ilman rajoja. Yhteinen kieli löytyy, kun kaksi tanssii. Minulle tämä näyttäytyi myös mahdollisuutena kahden tanssin yhdistämisenä. Suomalaisessa ja amerikkalaisessa tangossa on samoja piirteitä, mutta ovat kuitenkin omat tanssimuotonsa.

Ystävälläni amerikkalaisella Edward Simonilla on melko samanlainen tausta kuin minulla. Meillä on ollut esimerkiksi samoja opettajia. Kerran hänen kanssaan jutellessa ja ajatuksia vaihtaessa, tuli idea, että jos nämä kaksi tangomuotoa, suomalaisen ja amerikkalaisen tangon yhdistäisi, se vain rikastuttaisi tanssia. Ajatuksesta toteutukseen kesti kuitenkin hetken. Kun Korona maaliskuussa 2020 tuli, löytyi aikaa uudelleen pureutua tähän ajatukseen, tanssimuotojen yhdistämiseen ilman rajoja.

Edward Simonin lisäksi kerroin ajatuksesta myös tanssiparilleni ja elämäni jakajalle Niinalle sekä kokeneille tanssijoille Matille ja Sannulle sekä Samille ja Jutalle. On ollut myös upeaa huomata, miten omista tanssioppilaista on kasvanut kollegoja ja yhteistyökumppaneita. Sekin vain rikastuttaa yhteistyötä, kun on pitkä yhteinen historia takana ja omaa samat arvot ja asenteet.

Etäyhteyksien välityksellä kävimme Helsinki, Vaasa ja New York akselilla läpi tätä ajatusta sekä miltä Finnish Smooth Tango voisi näyttää, missä vaihdetaan vapaasti tanssiotteita. Näin syntyi uusi tanssimuoto, johon saimme peruskuvioiden lisäksi kolme eri tasoa. Nyt on upeaa päästä taas viemään tätä ideaa eteenpäin uudella tavalla, kun esittelemme sitä muille tanssin ja tangon ystäville.

– Harri Antikainen

Finnish Smooth Tangon yksi kehittäjistä